Median makupaloja

1. Jarmo Tuominiemi saapui kertomaan Demolasta. Hänen luentonsa tavoitteena oli saada yleisö muun muassa hahmottamaan, mikä Demola tarkalleen on ja millaisia projekteja siellä tehdään. Tuominiemi selitti myös paljon innovaatiosta ja nimenomaan viestinnän merkityksestä Demolan projekteille.

Demola kuulostaa mielestäni houkuttelevalta vaihtoehdolta päästä luomaan ideoista konkreettisia tuloksia. Olen kuullut siitä jo aiemmin ja itse asiassa käynytkin siellä sekä Protomolla. En kuitenkaan tiedä sopisinko mukaan projekteihin, sillä jäi vähän epäselväksi, millaisia taitoja ja osaamista Demolassa työskentely edellyttää. Joka tapauksessa asia ei ole nyt ajankohtainen minulle, sillä Demolan projekteja tehdään lähinnä korkeakouluopiskelijoiden kanssa.

Tuominiemi kertoi aluksi, että Demola on osa suurempaa kokonaisuutta, Uutta tehdasta, joka muodostuu Demolan lisäksi Protomosta ja Suuntaamosta. Demolan päätavoitteena on ilmeisesti saada hyvistä ideoista nopeasti jotakin konkreettista. Demola tulee siis mukaan kuvioon siinä vaiheessa, kun jostakin tietystä ideasta halutaan tehdä prototyyppi. Eli ennenkuin siitä tehdään valmis markkinoille menevä tuote, jota aletaan myydä ja mainostaa.

Demolassa opiskelijoita kannustetaan tekemään itse sekä tarjotaan mahdollisuutta perustaa jopa oma yritys. Tuominiemi täsmensi, että kaikki, mitä opiskelijat projekteissa tekevät, on heidän omaisuuttaan. Mikäli jokin yritys tahtoisi käyttää projektien tuloksia, opiskelijoille täytyy maksaa lisenssimaksu, minkä kautta yritys sitten saa rinnakkaisen käyttöoikeuden. Tuominiemi kertoi Kirjatin mediamatka -pelistä, joka on yksi esimerkki Demolassa tehdyistä projekteista. Luennolta opin myös, mitä termi ”hissipuhe” tarkoittaa. Eli kun tahdotaan markkinoida jotain tuotetta, niin siitä pitäisi onnistua kertomaan lyhyesti, ytimekkäästi sekä nabc-mallin mukaisesti yhden hissimatkan aikana.



2. Rauli Virtanen esittelee luennollaan kuvaesityksen avulla kaikkea sitä, mitä hän on toimittajan urallaan nähnyt maailman eri katastrofialueilla. Nuorena hän on opiskellut Tampereen yliopistossa yhteiskuntatieteitä. Hän kuitenkin turhautui nopeasti opintojen teoreettisuuteen ja halusi päästä tekemään asioita käytännössä.

Ensimmäisenä Virtanen kertoo Syyriasta, jossa hän oli vuoden 2012 elokuussa. Siellä hänet ohjattiin sotilaiden vartioimalle alueelle. Virtasen mukaan tilanne on erittäin paha ja hankala, sillä sota on saanut äärimmäisen raakoja piirteitä, Virtasen sanoin: "tapa tai tule tapetuksi". Hän kuvailee, että esimerkiksi jätehuolto sekä palolaitos eivät toimi, sähköt katkeilevat eivätkä ihmiset välttämättä uskalla lähteä hakemaan leipää ja talvi on tulossa, ihmisten tilanne siellä on siis erittäin tukala. Ja kuten kaikilla kriisialueilla, rikkaat ihmiset hamstraavat elintärkeitä tuotteita, kuten nestekaasua, ja myyvät ne sitten pienissä erissä köyhille. Matkalla Virtanen kävi myös sotilassairaalassa, jossa joka aamu luovutettiin kaatuneita sotilaista omaisilleen. Siellä hänelle kerrottiin, että normaali kuolleiden määrä on noin 50 sotilasta joka päivä.

Rauli Virtanen kuvailee Syyrian lisäksi monia muitakin maita joissa hän on ollut tekemässä toimittajan työtään. Usein häntä on myös peloteltu sekä kielletty menemästä tietyille alueille liiallisen vaarallisuuden vuoksi. Välillä Virtanen on totellut neuvoja ja välillä hän on ottanut työssään aikamoisia riskejä.
Itselleni Rauli Virtasen kertomista asioista nousee niskavillat pystyyn. Hän on selvästikin nähnyt hyvin paljon vääryyttä, kärsimystä ja kuolemaa maailmalla. Omasta luonteestani ei koskaan tule löytymään yhtä valtavasti rohkeutta ja uteliaisuutta vastaavaan toimittajan työhön. En todellakaan kestäisi nähdä omin silmin niin suurta epätoivoa ja tuskaa.



3. Aleksi Delikouras on 22-vuotias ohjaaja ja kirjailija. Hän on käynyt Kallion ilmaisutaidon lukion ja pääsi syksynä 2012 opiskelemaan taideteolliseen korkeakouluun elokuvaohjausta. Delikouras oli jo 12-vuotiaana videokameran saadessaan päättänyt, että isona hänestä tulee elokuvaohjaaja. Hän myöntää heti luennon alussa, ettei ole koskaan ollut erityisen hyvä äidinkielessä, mutta sattumalta hän vain alkoi kirjoittamaan ja yhtäkkiä hänen Nörtti - New game -kirjansa olikin Finlandia Junior -ehdokas.

Aleksi Delikouras kertoo tekemistään musiikkivideosta. Hän antaa vinkkejä, että aina ei kannata valita kaikista ilmeisintä vaihtoehtoa jonkin videon taustamusiikiksi. Hienon kontrastin voi saada luotua jos käyttää jotakin, mikä on videon sisällön kanssa vähän ristiriidassa. Olen itse kerran yläasteella tehnyt koulutyönä kavereiden kanssa täysin fiktiivisen videon. Sen suunnittelu, kuvaaminen ja editoiminen kahden kuukauden ajan oli mielettömän mukaansatempaavaa, vaikkei meillä ollut tippaakaan kokemusta. Lopputulos ei todellakaan ollut erityisen hehkeä, mutta kuitenkin siitä jäi muistoksi tunne, että videoiden tekeminen saattaa hyvällä porukalla olla erittäin hauskaa.

Delikouras liittyi Youtubeen vuonna 2006 ja tällä hetkellä hänellä on yli miljoona videoiden katselukertaa koossa. Delikouras esittelee hauskoja Nörtti-videoitaan ja kertoo niiden taustasta ja toteutustavoista. Pohja-ajatuksena oli, että Nörtti ja hänen äitinsä tulevat täysin eri maailmoista, eikä Nörtti ymmärrä yhteiskunnasta tai normeista mitään. Delikouras arvioi että videot ovat menestyneet Youtubessa huumorin sekä epätavallisemman dokumentin ja fiktion yhdistämisen ansiosta. Youtubessa katsojia yleensä löytää hänen mielestään tarjoamalla jotain ainutlaatuisempaa ja erikoisempaa, mitä muut kehtaavat levittää ja linkittää toisilleen. Ja tietenkin hyvä huumori vetää aina puoleensa.

4. Tuomo Björksten on Aamulehden toimittaja, luontokuvaaja ja tietokirjailija, joka asuu ja työskentelee Espoossa. 13-vuotiaana hän alkoi tekemään töitä Wessmanni-lehdessä, joka ilmestyy Vaajakoskella lähellä Jyväskylää. Björksten kirjoitti ensimmäisen kerran paikalliseen lehteen vuonna 1996. Hän on harrastanut valokuvausta vuodesta 1997 ja samana vuonna hänet myös palkattiin osa-aikaiseksi paikallistelevisioon. Hankittuaan vuonna 2004 ensimmäisen digijärjestelmäkameran Björksten kiinnostui nimenomaan luontokuvauksesta. Hän perusti oman yrityksen vuonna 1999, ja on tehnyt esimerkiksi toimittajan, valokuvaajan, ohjelmoijan ja graafikon hommia sekä mainostoimistotöitä lukio- ja yliopisto-opiskelujen ohessa. 

Vuosina 2005–2007 Björksten on toiminut Luontokuva-lehden toimitussihteerinä. Hän teki pitkään töitä eri pienlehdissä ja keräsi alan kokemusta. Vuonna 2007 hän pääsi muutaman kuukauden työharjoitteluun Aamulehteen, joka jatkui kesän jälkeen vuoden määräaikaisuutena, sekä heti sen jälkeen vakituisena, yli viisi vuotta kestäneenä työsuhteena. Björksten kuitenkin irtisanottiin Alma Median yt-neuvotteluiden päätteeksi kesäkuussa 2012. Hän jatkoi silti Aamulehdessä vielä helmikuun 2013 loppuun.

En ollut paikalla tällä luennolla, ja se harmittaa sillä olisin halunnut kuulla, mitä Björksten mahdollisesti kertoi luontokuvaamisesta. Oppilaat, joilta kyselin luennosta, eivät tuntuneet muistavan, mitä siellä oli tarkalleen puhuttu joten päädyin etsimään nämä tiedot hänestä Tuomo Björkstenin omalta nettisivulta.

Itse luontokuvaus ei missään nimessä ole minun juttuni, vaikka luonnossa toki toisinaan tuleekin kuvattua. Omat kuvauskohteeni eivät silti useimmiten liity luontoon tai sen eläimiin. Itselleni valokuvaaminen on keino ikuistaa muistoja ja tärkeitä hetkiä talteen. Sitäkin enemmän kuitenkin nautin kuvatessani erilaisia pieniä asioita ja yksityiskohtia, jotka tahdon saada näyttämään mielenkiintoisilta, vaikka kohde ei olisikaan mitenkään ihmeellinen. Rakastan värejä, ja tapanani on monesti kantaa kameraa mukana ihan vain siltä varalta, jos silmäni hoksaisivat ympäristöstä mitä tahansa mielestäni kuvauksellista.

Eräs valokuvausta työkseen tehnyt perheeni sosiaalityöntekijä näki kerran huoneeni valokuvaseinän, ja ihastui siihen täysin. Hänen mielestään monet kuvani välittävät katsojalle paljon tunteita, sekä herättävät muistoja tai kysymyksiä. Hän heitti ilmoille erään ajatuksen jota työstimme, ja lopputuloksena pääsin myymään kuviani terapiakortteina. Tiettyjä käytännön yksityiskohtia pitää vielä kehittää, mutta tavoitteenani on lähteä jollakin tavalla markkinoimaan terapiakorttipakkojani enemmän. Tähän asti kaikki tahot, joille niitä on esitelty, ovat pitäneet korteista paljon, ja olen jo tienannutkin muutaman sata euroa. Olen tietysti todella innoissani tästä mahdollisuudesta tienata ottamillani kuvillani ja saada niitä muiden ihmisten nähtäville ja jopa käyttöön.

5. Samu Reijonen on tuottajana Uusi päivä -ohjelmassa. Se on draama-komedia-sarja, ja se on muutamia freelancereita lukuunottamatta kokonaan YLE:n sisällä syntynyt ohjelma. Reijonen kertoo aluksi Uuden päivän historiasta. Vuonna 2008 lähdettiin pohtimaan, millainen Yleisradion oma päivittäissarja haluttaisiin tehdä. Vuonna 2009 käynnistyi kilpailu, jossa erilaisilta alan toimijoilta pyydettiin ehdotuksia, millaisen sarjan he tahtoisivat luoda. Lopulta kilpailun kahta parhainta ideaa yhdistelemällä Uusi päivä syntyi. Alunperin oli myös suunnitteilla rakentaa suuri studio Onkiniemeen, mutta joku asukas valitti asiasta niin paljon, että kaikki lavasteet päädyttiinkin vuonna 2010 rakentamaan Rantatien varrelle vanhaan kuittivarastoon.

Tavoitteena oli, että Uuden päivän tulee olla monimediallinen ja useita tuotantokausia kestävä, eikä siinä käytetä samoja teemoja kuin Salatuissa elämissä. Itse katsoin Uutta päivää vähän yli vuoden verran alusta alkaen, ja mielestäni se on koko ajan ollut oikein hyvä sarja, nykyään en vain enää muista syistä löydä aikaa televisio-ohjelmille. Ihan ensimmäisessä jaksossa olin itse avustamassa, sillä yläasteeltani pyydettiin useita yhdeksäsluokkalaisia esittämään taustalle oppilaita. Se oli mielenkiintoinen kokemus nähdä, kuinka tällaisen sarjan kuvaaminen tapahtuu, ja kuinka sen nuoretkin näyttelijät tuntuivat täysin ammattilaisilta itseeni verrattuna. Olen ennenkin nähnyt kun YLE:n ohjelmia kuvataan, mutta aiemmin kyseessä oli vain ohjelmien välijuonnot, Pikkukakkosen juonnot sekä erään käsinukeilla näytellyn lastenohjelman kuvaaminen.



6. Pasi Toivonen saapuu Ranskasta luennoimaan auditorioon itsestään, Ajankohtaisesta kakkosesta sekä mielipiteistään journalistiikkaan liittyen. Ensimmäisenä Toivonen kertoo lyhyesti henkilöhistoriastaan. Kesällä 1984 hän pääsi A-studion kesätoimittajaksi, jonka jälkeen hän päätyi tv-uutisten kesäjuontajaksi vuonna 1986. Sitten Toivonen oli journalismin parista poissa noin kymmenen vuotta, mutta esiintyi kuitenkin yhä televisiossa. Vuonna 1994 hän oli mukana Me laulutaidottomat -dokumentissa. Ajankohtaisessa kakkosessa hän on ollut mukana vuodesta 1995 tuottajana sekä toimitussihteerinä.

Pasi Toivosen mielestä Tampereella tehtävä Ajankohtainen kakkonen on aina ollut vähän enemmän kehäkolmosen ulkopuolella ja vähän vähemmän virallinen kuin Helsingissä tehtävät ajankohtaisohjelmat. Hänestä se on myös lähempänä ihmistä ja ohjelmana erottunut esimerkiksi Helsingissä tehdystä tuotannosta. Ohjelman erityisyytenä on monipuolisuus; se on vakavan ja kepeän yhdistelmä. Siinä on mukana politiikkaa, taloutta sekä tutkivaa journalismia. Vieraiksi ei ole haettu pelkästään Helsingin suurimpia ministereitä, vaan yllättävämpiä, oleellisia ihmisiä keillä on arvostettavia mielipiteitä.

Journalismissa keskeistä on nykyään se, kuka kertoo uutisen ensimmäisenä. Olennaista on myöskin löytää asiasta jokin kohu, mahdollisimman kouhuttava näkökulma tai yksityiskohta. Pasi Toivonen puhuu myös itse laatimistaan "modernin julkisuuden päiväkäskyistä", joista ensimmäinen käskee kuohuttamaan kohuja äärimmilleen. Toisen käskyn mukaan pienimmätkin virheet käännetään täysimääräisesti tekijäänsä vastaan.



7. Mikko Siltala esittelee itsensä freelancerina, yrittäjänä, laulajana ja toimittajana. Hän kertoo valmistuneensa lukiosta ylioppilaaksi vuonna 1997 sekä TAMK:sta medianomiksi vuonna 2003. Tähän asti hän on ollut paljon töissä musiikin sekä radion parissa, esimerkiksi Radio Satahämeessä. Koulun ohessa hän siirtyi paikalliseen TV-Tampereeseen tekemään töitä reportterina. Mikko Siltalalla on takanaan jopa sata suoraa talkshow-lähetystä. Radio Iskelmässä hän on ollut jo yli kymmenen vuotta töissä. Lisäksi tilattaessa hän tekee mielellään tapahtumatuottamista, musikaaliprojekteja ja keikkoja, sekä juontaa tapahtumia. Vuonna 2008 hän loi itselleen toiminimen MikSi entertainment.

Talvisin hän on radiossa töissä korkeintaan kolmena päivänä viikossa. Kesäisin taas Siltala on siellä neljän kuukauden ajan lähes jokaisena päivänä töissä sillä välin, kun muut ovat lomalla. Näin hän pärjää hiljaisemman syksyn ajan stressaamatta liikoja. Radiotyö on siis kausittaista. Musiikin puolella vilkkainta aikaa ovat lokakuu, marraskuu ja pikkujoulukausi ylipäätään. Kaupallisen radion haasteena tällä hetkellä on Siltalan mielestä kilpailukyvyn säilyttäminen muiden medioiden rinnalla. Radion kuuntelu ei ole enää laisinkaan samanlaista kuin ennen. Nykyään sitä kuunnellaan keskimäärin korkeintaan noin kaksi minuuttia päivässä. Myös persoonallisuuden säilyttäminen on ongelma. Kaikkien radiokanavien ei kannata kuulostaa samalta, mutta mainostajiakaan ei saa hukata.

Yrittäjänä ja freelanserina toimimisessa Siltalan mielestä hyvä puoli on vapaus päättää asioista, työnkuvasta ja aikatauluista itse, sekä työn monipuolisuus, kun on paljon erilaisia työtehtäviä sekä uusia ihmisiä joiden kanssa tehdä töitä. Huonoja puolia ovat työn epävarmuus, johon on vain pakko tottua. Laskuista huolehtiminen ja kaikki paperityöt eli hallinto ovat myös ikäviä. Lisäksi rutiinien puute luo sekavuutta. Laiska ihminen ei sellaisessa pärjäisi, koska aikaansaaminen on hyvin tärkeää, ja rutiinit olisivat yleensä potkimassa liikeelle. Siltalan kanssa on helppo olla samaa mieltä. Itsestänikin tuntuisi mukavalta, jos tulevaisuudessa voisi määrätä itse omasta työstä, niin ettei tarvitsisi toimia kenenkään ilkeän työnantajan alaisena. Kuitenkin epävarmuus sekä rutiinien puute saattaisivat omalla kohdallani nousta liian suuriksi ongelmiksi.

Mikko Siltalan mielestä yrittäjyydessä ja freelancerina toimimisessa vaaditaan paljon aloitteellisuutta, sillä mitään ei tapahdu ellei itse tee jotain, eikä ideoita synny tyhjästä. Hyvin olennainen ominaisuus on sosiaalisuus. Pitää olla hyvin verkostoitunut, jotta voi löytää ihmisiä, joiden avulla pääsee toteuttamaan ideoita. Kun vastaan tulee uusia tilanteita ja ihmisiä, joiden kanssa ei tulekaan erityisen hyvin toimeen, on osattava mukautua, jotta työt saadaan tehdyksi. Sosiaalisuuden sekä aloitteellisuuden takia yrittäjyys tuskin sopisi minulle. Itselleni olisi helpompaa toimia lähinnä valmiiksi tutuissa piireissä, kuin etsiä koko ajan uusia ihmisiä, joiden kanssa pystyä tulemaan toimeen. Alalla täytyy myös haluta kehittyä ja oppia jatkuvasti uutta. Tärkeintä kaikista on kuitenkin kyky heittäytyä. Mikko Siltalan sanoin: "Mitä enemmän teet, sitä enemmän saat".