tiistai 13. syyskuuta 2011

HALAUSPÄIVÄ!

Halauspäivä järjestetään Tampereen keskustassa 24.-25. päivä eli syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Ota kaverisi (yksi tai useimpikin) mukaan, ja kävelkää käsikädessä keskustassa. Menkää rohkeasti kertomaan vastaan tuleville ihmisille, että on halauspäivä, ja kysykää lupaa halata heitä. Jos et saa ketään tuttua mukaan, askartele itsellesi vaikka Free hugs! -kyltti ja kulje kaupungilla sen kanssa. Muista, että tällöin sinun on halattava kaikkia ihmisiä, jotka halausta pyytävät.
(Tämä tapahtuma ei ole todellinen)
Jokainen ihminen on halauksen arvoinen! Ihmiset ovat riippuvaisia toisten ihmisten läheisyydestä ja kosketuksesta. Vaikka halaus on pieni ja yksinkertainen teko, se piristää monien päivää. Halaaminen ja kädestä kiinnipitäminen voivat tarkoittaa rakkautta tai ystävyyttä. Joka tapauksessa ne molemmat kertovat välittämisestä. Oli kohteena sitten sukulainen, seurustelukumppani tai ystävä, voit häntä halaamalla näyttää kaikille katsojille sanattomasti, että hän on sinulle tärkeä. Halauspäivän on siis tarkoitus rohkaista ihmisiä halaamaan sekä läheisiään että myös tuntemattomia. Ideana on myös muistuttaa, että tunteiden ilmaisuun ei aina tarvita sanoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti