"Mitä pahaa on rakkaudessa?"

Helsinki pride 2011 jakoi tänä kesänä rakkauden sanomaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Pride on Suomen suurin homo-, lesbo-, bi- ja transtapahtuma, jonka idea on tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Otsikko on eräs iskulause, josta itse pidän kovasti, koska se on niin totta. Priden teemana oli tänä vuonna rakkaus, ja se järjestettiin 27.6.-1.7. välisenä aikana. Viikkoon mahtui yli 80 erilaista tapahtumaa, joissa juhlittiin yhdenvertaisuutta ja käsiteltiin erilaisia ihmisoikeuksia.

Homoseksuaalisuus tarkoittaa, että ihminen on seksuaalisesti kiinnostunut ensisijaisesti tai pelkästään hänen omasta sukupuolestaan. Myös joillakin eläinlajeilla on havaittu esiintyvän homoseksuaalisuutta, kuten esimerkiksi delfiineillä ja pingviineillä. Vielä kolmisen kymmentä vuotta sitten homoseksuaalisuutta pidettiin virallisesti sairautena, mutta nykyään homoilla on samat ihmisoikeudet kuin heteroillakin. Suomessa laki siis kieltää tiukasti syrjinnän, mutta silti sitä yhä tapahtuu työpaikoilla ja kouluissa. Priden tarkoituksena on saada ihmiset suvaitsemaan myös tätä poikkeavampaa tapaa osoittaa rakkautta. Kulkueeseen ja erilaisiin muihin tapahtumiin saivat liittyä aivan kaikki, jotka kokivat asian tärkeäksi.

Nykyaikana kiistellään homoseksuaalien adoptio-oikeudesta ja sukupuolineutraalista avioliitosta. Itse olen molempien kannalla, sillä minusta on aivan naurettavaa kieltää aikuisilta ihmisiltä mahdollisuus kasvattaa lasta. Maailma on täynnä turvallista kotia kaipaavia lapsia, joten mikseivät kaikki saisi auttaa heitä?  Onhan kuitenkin jo olemassa esimerkiksi uusioperheitä ja yksinhuoltajavanhempia, joten miksi sateenkaariperhe on yhteiskunnallemme niin vaikea pala purtavaksi?

Kirkko voisi myös suostua jo vihkimään homopareja. Niille papeille, jotka syystä tai toisesta eivät sukupuolineutraalia avioliittoa syrji, pitäisi ainakin antaa oikeus siihen. Kristityt nimittäin tulkitsevat Raamattua erilaisin tavoin. Homomyönteinen tulkinta on uskoa, että Jumala on rakkauden jumala, eli että rakkaus on kaikkein tärkeintä. Tällöin jokaisella meistä tulee olla yhtäläiset oikeudet toteuttaa omaa seksuaalisuuttamme. Silti tietenkään esimerkiksi pedofiliaa tai eläimiin sekaantumista ei saada hyväksyä, sillä asiat eivät tapahdu molempien osapuolten vapaasta tahdosta, vaan niissä toinen osapuoli on alistettuna...

"Jos et erota kahden aikuisen ihmisen vapaaehtoista suhdetta kotieläimeen sekaantumisesta, ehdotan, ettet koskaan hanki koiraa." -Pasila

Tietysti ymmärrän, että homoseksuaalisuus on omalla tavallaan luonnotonta. Eläinlajien lisääntyminen on elämän jatkuvuuden kannalta välttämätöntä. Raamatussa asiasta sanotaan muun muassa näin: "Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa" (1. Moos. 1:27-28) Homoseksuaalit eivät voi lisääntyä, mikä Raamatun mukaan on luonnonvastaista. Ymmärrän tämän, mutta huomauttaisin, että on olemassa myös sairauksia, joiden takia ihminen ei voi koskaan saada lasta. Eli tällaisella periaatteella meidän pitäisi tuomita myös vaikkapa anoreksian takia lapsettomiksi jäävät ihmiset ja kehitysvammaiset. Onko se oikein?

Homoseksuaalisuutta pidetään yhä rikoksena ainakin 77 maassa, ja esimerkiksi Nigeriassa ja Iranissa siitä saa kuolemanrangaistuksen. Yritä kuvitella tilanne, että sinut vietäisiin tapettavaksi vain, koska olet sattunut rakastumaan samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Näissä maissa rakastuminen on siis hengenvaarallista! Juuri tämän takia Pride kulkueet ovat tarpeellisia. Voimme säästää jopa ihmishenkiä, kun yhä useammat ihmiset ymmärtävät erilaisuuden olevan rikkaus, ja suvaitsevat sateenkaarikansaa.

Loistavaa. Ilmeisesti viestinnänopettajamme mielestä meidän pitäisi saada inspiraatiota aikaan yhtä helposti kuin silmiä räpäyttämällä. Mutta näinkin aamusta, ja vähäisillä yöunilla minun aivoni eivät ainakaan osaa toimia kovin luovasti. Opettajani lukee tämän, joten en viitsi, enkä halua marmattaa enempää, vaan mieluummin yritän ryhtyä töihin. (Silti minulla on sellainen olo, että inspiraationi taisi juuri äsken paeta ulos luokkamme ovesta...)

Opettajan ohjeena on kirjoittaa kritiikki elokuvasta, levystä tai kirjasta. Nyt minun on kai pakko myöntää, että olen jonkinlainen Harry Potter -fani, ja taidan siis kirjoitella tätä arvostelua uusimmasta ja viimeisestä Harry Potter -sarjan elokuvasta.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2/2

Fantasiasarjan viimeinen osa kertoo velhopoika Harryn ( Daniel Radcliffe) ja maailman suurimman pimeyden velhon Voldemortin (Ralph Fiennes) välisesta kamppailusta, hyvän ja pahan taistelusta. Viimeinen osa on jaettu kahtia, mikä on hyvä ratkaisu, sillä seitsemäs kirja on niin monivaiheinen, ettei kaikkea millään olisi saatu mahtumaan vain yhteen. Elokuva kestää yli kaksi tuntia, mutta se ei minusta ole liian pitkä aika, sillä viimeiseen elokuvaan oli panostettu kunnolla, joten tarina kyllä piti otteessaan loppuun asti. Siitä saamme varmasti kiittää elokuvan ohjannutta David Yatesia ja käsikirjoittaja Steve Klovesia. Esimerkiksi sarjan kuudes elokuva oli pettymys, sillä muun muassa juoni oli todella epäselvä. Ilahduin siis siitä, että viimeinen elokuva vastasi odotuksiani.

Olen lukenut kirjan ainakin kolmesti, joten vertailen sitä tietysti elokuvaan. Elokuvan taas olen käynyt katsomassa teatterissa jo kahdesti, mutta en ole nähnyt sitä vielä 3D:nä. Siksi saatan innostua menemään vielä kolmannenkin kerran. Pidän kirjasta enemmän, sillä se sisältää paljon kiinnostavia yksityiskohtia, joista kaikkia käsikirjoittaja ei millään voi elokuvaan laittaa. Se harmitti, että Weasleyn veljekset Fred ja George vain vilahtivat nopeasti valkokankaalla, vaikka minusta he olisivat ansainneet viimeisestä osasta vähän tärkeämmät roolit. Lisäksi vaikkapa Professori Dumbledoren menneisyys jätettiin lähes kokonaan huomiotta, vaikka kirjassa siitä kerrottiin paljon. Siitä en myöskään pitänyt, ettei Harry elokuvassa korjannut omaa rikkoutunutta taikasauvaansa seljasauvan avulla. Sen sijaan hän katkaisi sen saman tien.

Muutamista miinuspuolistaan huolimatta olen todella tyytyväinen kokonaisuuteen, sillä katsojaa ei pitäisi jäädä mietityttämään ainakaan suuret epäselvyydet, koska useimmat palapelin palaset asettuvat siististi paikoilleen. Elokuva sai yleisön nauramaan, ja monet, kuten minut, myös itkemään. Juuri niin hyvän elokuvan mielestäni kuuluukin tehdä.

Se olisi siis ensimmäinen blogimerkintä edessä...

Hei kaikki, jotka tämän vaivautuvat lukemaan! Olen 16-vuotias tyttö ja synnyin vuonna 1995. Aloitin juuri opiskelun Sammon keskuslukion viestintälinjalla. Opettajan käskystä kaikki viestintäryhmäläiset tekevät oman blogin liittyen viestinnän opintoihin, joten tämä blogi tulee sisältämään erilaisia viestinnän töitä, valokuviani, mahdollisesti videoita, kirjoituksia jne. Hain tälle linjalle, koska pidän video- ja valokuvaamisesta. Minua on kehuttu hyväksi kirjoittajaksi, mutta valitettavasti runoilla en oikein osaa. En ole myöskään mikään tekniikan ihmelapsi, siinä suhteessa olen tullut vähän liikaakin äitiini. Mutta tekemällä oppii, kuten sanotaan. Olen ollut TET-harjoittelussa YLE TV2:lla, missä isäpuoleni on töissä kuvaajana. Hänen ammattinsa kiinnostaa omalla tavallaan. Silti en osaa vielä sanoa, mikä minusta tulee isona. En osannut sanoa sitä edes lapsena. Silloin halusin vain oppia taikomaan...


Nimimerkkini Anemone Nemorosa sai alkunsa yläasteella, kun huomasimme kavereideni kanssa äidinkielen luokassa julisteen, joka sisälsi kasvien nimiä latinan kielellä. Anemone nemorosa kuulosti aika mielenkiintoiselta, joten se jäi mieleeni. Se siis tarkoittaa latinaksi valkovuokkoa. Ajattelin vain kertoa tämän, sillä joku saattaa ihmetellä, mistä olen moisen keksinyt.


Kun minulta kysytään perheestäni, kerron ihmisille yleensä, että minulla on kolme pikkuveljeä ja yksi samanikäinen sisko. Todellisuudessa perheeni menneisyyteen liittyy monia yksityiskohtia. Tarina on aika harvinainen ja vaikeaselkoinen, mutta aina ne, jotka minuun paremmin tutustuvat, ovat saaneet kuulla sen. Mitä taas lemmikkeihin tulee, meillä on kilpikonna nimeltä Dino, ja alle kahden viikon päästä kotiimme saapuu koiranpentu. Se on vitivalkoinen, mutta sen nimeksi tulee Laku.

Valokuvaamisen lisäksi rakastan lukea kirjoja. Osaan vajota todella syvälle fiktiiviseen maailmaan, josta minut pitää monesti hakemalla hakea takaisin maanpinnalle, todellisuuteen, sillä lukiessani en kuule enkä näe muuta kuin sen tarinan. Minulla on siis vilkas mielikuvitus. Olen tällainen outo ja utelias romantikko, niin kai voisin itseäni kuvailla. En aikaisemmin ole blogia perustanut, koska en tunne olevani riittävän hyvä ylläpitämään sellaista. Mutta nyt kun on pakko, niin ehkä tämä tästä. Saatan olla liian avoin, mikä ei sinänsä ole hyvä juttu blogia pidettäessä. En halua, että koko virtuaalinen maailma saa tietää kaiken enemmän ja vähemmän erikoisesta menneisyydestäni... Jokatapauksessa minulta puuttuu monesti itseluottamusta, joten nytkin ajattelen, ettei ketään kiinnosta lukea tätä. Sehän on aikalailla totta, mutta vähintäänkin edes viestinnänopettajiemme on pakko tehdä niin :P