maanantai 29. elokuuta 2011

"Mitä pahaa on rakkaudessa?"

Helsinki pride 2011 jakoi tänä kesänä rakkauden sanomaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Pride on Suomen suurin homo-, lesbo-, bi- ja transtapahtuma, jonka idea on tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Otsikko on eräs iskulause, josta itse pidän kovasti, koska se on niin totta. Priden teemana oli tänä vuonna rakkaus, ja se järjestettiin 27.6.-1.7. välisenä aikana. Viikkoon mahtui yli 80 erilaista tapahtumaa, joissa juhlittiin yhdenvertaisuutta ja käsiteltiin erilaisia ihmisoikeuksia.

Homoseksuaalisuus tarkoittaa, että ihminen on seksuaalisesti kiinnostunut ensisijaisesti tai pelkästään hänen omasta sukupuolestaan. Myös joillakin eläinlajeilla on havaittu esiintyvän homoseksuaalisuutta, kuten esimerkiksi delfiineillä ja pingviineillä. Vielä kolmisen kymmentä vuotta sitten homoseksuaalisuutta pidettiin virallisesti sairautena, mutta nykyään homoilla on samat ihmisoikeudet kuin heteroillakin. Suomessa laki siis kieltää tiukasti syrjinnän, mutta silti sitä yhä tapahtuu työpaikoilla ja kouluissa. Priden tarkoituksena on saada ihmiset suvaitsemaan myös tätä poikkeavampaa tapaa osoittaa rakkautta. Kulkueeseen ja erilaisiin muihin tapahtumiin saivat liittyä aivan kaikki, jotka kokivat asian tärkeäksi.

Nykyaikana kiistellään homoseksuaalien adoptio-oikeudesta ja sukupuolineutraalista avioliitosta. Itse olen molempien kannalla, sillä minusta on aivan naurettavaa kieltää aikuisilta ihmisiltä mahdollisuus kasvattaa lasta. Maailma on täynnä turvallista kotia kaipaavia lapsia, joten mikseivät kaikki saisi auttaa heitä?  Onhan kuitenkin jo olemassa esimerkiksi uusioperheitä ja yksinhuoltajavanhempia, joten miksi sateenkaariperhe on yhteiskunnallemme niin vaikea pala purtavaksi?

Kirkko voisi myös suostua jo vihkimään homopareja. Niille papeille, jotka syystä tai toisesta eivät sukupuolineutraalia avioliittoa syrji, pitäisi ainakin antaa oikeus siihen. Kristityt nimittäin tulkitsevat Raamattua erilaisin tavoin. Homomyönteinen tulkinta on uskoa, että Jumala on rakkauden jumala, eli että rakkaus on kaikkein tärkeintä. Tällöin jokaisella meistä tulee olla yhtäläiset oikeudet toteuttaa omaa seksuaalisuuttamme. Silti tietenkään esimerkiksi pedofiliaa tai eläimiin sekaantumista ei saada hyväksyä, sillä asiat eivät tapahdu molempien osapuolten vapaasta tahdosta, vaan niissä toinen osapuoli on alistettuna...

"Jos et erota kahden aikuisen ihmisen vapaaehtoista suhdetta kotieläimeen sekaantumisesta, ehdotan, ettet koskaan hanki koiraa." -Pasila

Tietysti ymmärrän, että homoseksuaalisuus on omalla tavallaan luonnotonta. Eläinlajien lisääntyminen on elämän jatkuvuuden kannalta välttämätöntä. Raamatussa asiasta sanotaan muun muassa näin: "Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa" (1. Moos. 1:27-28) Homoseksuaalit eivät voi lisääntyä, mikä Raamatun mukaan on luonnonvastaista. Ymmärrän tämän, mutta huomauttaisin, että on olemassa myös sairauksia, joiden takia ihminen ei voi koskaan saada lasta. Eli tällaisella periaatteella meidän pitäisi tuomita myös vaikkapa anoreksian takia lapsettomiksi jäävät ihmiset ja kehitysvammaiset. Onko se oikein?

Homoseksuaalisuutta pidetään yhä rikoksena ainakin 77 maassa, ja esimerkiksi Nigeriassa ja Iranissa siitä saa kuolemanrangaistuksen. Yritä kuvitella tilanne, että sinut vietäisiin tapettavaksi vain, koska olet sattunut rakastumaan samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Näissä maissa rakastuminen on siis hengenvaarallista! Juuri tämän takia Pride kulkueet ovat tarpeellisia. Voimme säästää jopa ihmishenkiä, kun yhä useammat ihmiset ymmärtävät erilaisuuden olevan rikkaus, ja suvaitsevat sateenkaarikansaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti