Loistavaa. Ilmeisesti viestinnänopettajamme mielestä meidän pitäisi saada inspiraatiota aikaan yhtä helposti kuin silmiä räpäyttämällä. Mutta näinkin aamusta, ja vähäisillä yöunilla minun aivoni eivät ainakaan osaa toimia kovin luovasti. Opettajani lukee tämän, joten en viitsi, enkä halua marmattaa enempää, vaan mieluummin yritän ryhtyä töihin. (Silti minulla on sellainen olo, että inspiraationi taisi juuri äsken paeta ulos luokkamme ovesta...)

Opettajan ohjeena on kirjoittaa kritiikki elokuvasta, levystä tai kirjasta. Nyt minun on kai pakko myöntää, että olen jonkinlainen Harry Potter -fani, ja taidan siis kirjoitella tätä arvostelua uusimmasta ja viimeisestä Harry Potter -sarjan elokuvasta.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2/2

Fantasiasarjan viimeinen osa kertoo velhopoika Harryn ( Daniel Radcliffe) ja maailman suurimman pimeyden velhon Voldemortin (Ralph Fiennes) välisesta kamppailusta, hyvän ja pahan taistelusta. Viimeinen osa on jaettu kahtia, mikä on hyvä ratkaisu, sillä seitsemäs kirja on niin monivaiheinen, ettei kaikkea millään olisi saatu mahtumaan vain yhteen. Elokuva kestää yli kaksi tuntia, mutta se ei minusta ole liian pitkä aika, sillä viimeiseen elokuvaan oli panostettu kunnolla, joten tarina kyllä piti otteessaan loppuun asti. Siitä saamme varmasti kiittää elokuvan ohjannutta David Yatesia ja käsikirjoittaja Steve Klovesia. Esimerkiksi sarjan kuudes elokuva oli pettymys, sillä muun muassa juoni oli todella epäselvä. Ilahduin siis siitä, että viimeinen elokuva vastasi odotuksiani.

Olen lukenut kirjan ainakin kolmesti, joten vertailen sitä tietysti elokuvaan. Elokuvan taas olen käynyt katsomassa teatterissa jo kahdesti, mutta en ole nähnyt sitä vielä 3D:nä. Siksi saatan innostua menemään vielä kolmannenkin kerran. Pidän kirjasta enemmän, sillä se sisältää paljon kiinnostavia yksityiskohtia, joista kaikkia käsikirjoittaja ei millään voi elokuvaan laittaa. Se harmitti, että Weasleyn veljekset Fred ja George vain vilahtivat nopeasti valkokankaalla, vaikka minusta he olisivat ansainneet viimeisestä osasta vähän tärkeämmät roolit. Lisäksi vaikkapa Professori Dumbledoren menneisyys jätettiin lähes kokonaan huomiotta, vaikka kirjassa siitä kerrottiin paljon. Siitä en myöskään pitänyt, ettei Harry elokuvassa korjannut omaa rikkoutunutta taikasauvaansa seljasauvan avulla. Sen sijaan hän katkaisi sen saman tien.

Muutamista miinuspuolistaan huolimatta olen todella tyytyväinen kokonaisuuteen, sillä katsojaa ei pitäisi jäädä mietityttämään ainakaan suuret epäselvyydet, koska useimmat palapelin palaset asettuvat siististi paikoilleen. Elokuva sai yleisön nauramaan, ja monet, kuten minut, myös itkemään. Juuri niin hyvän elokuvan mielestäni kuuluukin tehdä.